
Bengtskärin majakka, Suomen eteläisin matkakohde. Majakassa voi käväistä päiväretkellä tai yöpymässä. Me yövyimme ja oltiin odotettu tätä päivää kaksi vuotta, kun tasan vuosi sitten reissu peruuntui sään takia. Nyt meitä sää suosi koko retken ajan ☀️.

Matka alkoi Kasnäsistä lautalla ja ensimmäinen pysähtyminen tapahtui Rosalan Viikinkikeskuksessa. Rosala on museo ja vierailukeskus, jonka tarkoitus on esitellä saariston ja Suomen rauta-aikaista historiaa. Katsoimme ensin pienen infovideon ja sen jälkeen söimme lounaan. Lounaan jälkeen oli aikaa kiertää itsenäisesti aluetta. Oli oikein mielenkiintoinen paikka.
























Bengtskärin majakka täyttää tänä vuonna 120 vuotta, onnea 🥳! Pohjoismaiden korkein majakka, 52 metriä merenpinnan yläpuolella. Suomen eteläisin asuttu paikka. Rosalaan majakalta on matkaa 18 kilometriä.
Majakan suunnittelu on aloitettu 1874-1905, rakentaminen 1906, majakanvartijoiden koti 1906-1939, enimmillään saaressa on asunut 32 ihmistä, josta 21 oli lapsia, lapsilla oli oma palkattu opettaja majakalla. Bengtskärin taistelu 26-27.7.1941. Majakka automatisoitiin vuonna 1968 ja majakka jäi autioksi ja kylmäksi. Majakka rapistui sään ja ilkivallan takia. 1992 Merenkulkulaitos vuokrasi majakan Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle. Majakan korjaus 1992-1995. Museo ja majoituskäyttöön 1995. Majakka liitettiin valtakunnalliseen sähköverkkoon marraskuussa 2022, kun 20km merikaapelia vedettiin saareen. Ennen tätä saaren sähkö tuotettiin generaattoreilla. Juomavesi suodatetaan RO-laitteella ja sadevedet kerätään pesuun ja tiskaamiseen.
Hotellihuoneita on seitsemän ja vuodepaikkoja 25. Huoneet ovat majakanvartijoiden entisiä asuinhuoneita ja kaikista huoneista on merinäköala. Yhteiskäytössä wc ja ulkoa löytyy huussi. Majoitukseen kuuluu jokaiselle huoneelle yksi saunavuoro, puusauna, jotka jaetaan saapuessa yöpyjien kesken.
Mitä meidän majoitukseen sisältyi? Meillä oli täysihoito varattuna. Lauttamatkat, mennessä Käsnäs-Rosala-Bengtskär ja paluu Bengtsgär-Käsnäs. Rosalassa tarjottiin lounas. Majakalla oli alkuinfo ja huoneet saatiin heti, jonka jälkeen tarjottiin majakan omaa kahvia ja pullaa, pulla leivotaan majakalla ja munkit Rosalassa. Saunavuoro sisältyi majoitukseen, tunti per huone. Saunassa oli mummola tunnelma ja pesuvetenä sadevesi. Löylyt olivat kosteat ja ikkunasta oli kiva katsella merelle. Vilvoittelu onnistui uimalla ja ulkona merituulessa. Illallinen oli muisto majakanvartijoitten alkuperäisestä juhlaillallisesta, kun oli montaa kalaruokaa tarjolla. Meidät erikoisruokavaliolaiset oli huomioitu myös. Huom! keittiö on pieni eikä ihan kaikkia ruokatoiveita voida huomioida. Myös puuro ja sämpylä -aamupala ja lounas lähtöpäivänä kuului. Tietenkin pakettiin kuului pääsymaksut ja opastus sekä Bengtskärissä että Rosalan Viikinkikeskuksessa.
Päivävierailla on majakalla aikaa 2 tuntia ja siihen sisältyy kahvi ja pulla ja opastus. Mahdollisesti myös ruoka.
Mitä majakalla voi tehdä? Kiivetä valotorniin, porrastreeni samalla. Yöpyjät voi saunoa ja syödä hyvin. Nauttia luonnosta ja meren kohinasta kalliolla. Luonto ja linnut ovat lähellä. Sammakoita luodolla oli myös paljon, varsinkin kun ilta hämärtyy (kannattaa siis katsoa jalkoihin). Etsiä kalliokaiverruksia. Nauttia kiireettömyydestä.




























































https://www.bengtskar.fi https://www.instagram.com/bengtskar_lighthouse/
Kotimatkalla pysähdyttiin Söderlångvikin kartanolle moikkaamaan Sammaljättejä ja samalla tutustuttiin Amos Andersonin kesäresidenssiin ja Lassieta alkoi yhtäkkiä naurattaa – OP Pohjolan Taidesäätiön kokoelmaan.









🧡 Saunamimmit





Jätä kommentti